Aloitetaan siitä mihin malli oikeasti käytetään. Kun Schwartzin arvoympyrään nojaava tutkimus (esim. Caprara ym. 2017, tai RWA/D-faktori-perinteen tutkimukset joita se usein täydentää) tulkitaan julkisuudessa, syntyy toistuvasti sama kahtiajako: universalismia ja hyväntahtoisuutta korkealle arvottavat esitetään avarakatseisina, viisaina ja moraalisesti kypsinä; ansiota, valtaa ja perinnettä korkealle arvottavat esitetään itsekkäinä, kognitiivisesti jäykkinä tai jopa syrjivinä. Tämä ei ole liioittelua tai karrikointi — se on suoraviivainen seuraus siitä, että malli sijoittaa nämä kaksi joukkoa geometrisesti toistensa vastakohdiksi. Jos joku pisteytyy korkealle Achievementissa, hän matemaattisesti pisteytyy keskimäärin matalammalle Universalismissa, koska nämä kaksi mittaria on rakennettu korreloimaan käänteisesti mallin omalla oletuksella.
Kysymys jota harvoin kysytään on: onko tälle pakotetulle vastakkainasettelulle mitään riippumatonta perustetta, vai onko se sisäänrakennettu oletus jonka malli sitten "vahvistaa" kehämäisesti omalla rakenteellaan?
Ongelma ulottuu kuitenkin syvemmälle kuin pelkkä rajanveto ympyrän sisällä. Ei ole vakuuttavasti osoitettu edes sitä, että kaksiulotteinen, ympyränmuotoinen rakenne olisi oikea tapa kuvata arvojen suhteita ylipäätään — puhumattakaan siitä, että juuri Achievement asettuisi juuri Universalismin vastakohdaksi sen sijaan että ne yksinkertaisesti olisivat kaksi erillistä, toisistaan riippumatonta ulottuvuutta.
Perrinjaquet, Furrer, Usunier, Cestre ja Valette-Florence (2007, Journal of Research in Personality) testasivat suoraan tätä kysymystä otsikolla joka jo kertoo tuloksen: "A test of the quasi-circumplex structure of human values". He huomauttavat, että aiempi tuki teorialle nojasi enimmäkseen "subjektiivisiin arvioihin visuaalisista kuvaajista arvo-osioiden välisistä suhteista" — siis silmämääräiseen tulkintaan, ei tilastolliseen testiin. Kun Schwartz ja Boehnke (2004) sittemmin yrittivät vahvistaa rakenteen rajoitetulla konfirmatorisella faktorianalyysilla, Perrinjaquet ym. toteavat tulosten olleen "melko epäselviä" eivätkä tarjonneet "täysin vakuuttavaa vahvistusta" kvasi-sirkumpleksirakenteelle — tämä on siis arvio Schwartzin omasta validointiyrityksestä, ei ulkopuolinen hyökkäys.
Hinz, Brähler, Schmidt ja Albani (2005, Journal of Individual Differences) menivät tästä vielä pidemmälle 1896 hengen saksalaisella edustavalla otoksella. He vertasivat kolmea eri tilastomenetelmää — monidimensionaalista skaalausta, faktorianalyysia raa'oilla pistemäärillä, ja faktorianalyysia ipsatiivisilla arvoilla. Tulos: kymmenen arvoulottuvuutta asettuivat kyllä kaksiulotteiseen tasoon, mutta jokainen kolmesta menetelmästä tuotti eri järjestyksen näille kymmenelle arvolle tasossa. Yksikään menetelmä ei vahvistanut Schwartzin postuloimaa ympyrärakennetta. Sama data siis tukee useampaa kuin yhtä tapaa järjestää arvot kaksiulotteiseen tilaan — mikä tarkoittaa, ettei mikään erityinen syy pakota juuri Schwartzin valitsemaa järjestystä, jossa Achievement on nimenomaan Universalismin vastakohta eikä esimerkiksi jonkin toisen arvon.
Burr, Santo ja Pushkar (2014, Quality & Quantity) toistivat saman löydöksen kahdessa eri otoksessa (eläkeläiset ja yliopisto-opiskelijat): kvasi-sirkumpleksirakenne näkyi eksploratiivisilla menetelmillä mutta ei tullut tuetuksi rajoitetulla konfirmatorisella faktorianalyysilla kummassakaan otoksessa. He joutuivat rakentamaan supistetun, 26 osion mallin alkuperäisen 40 osion sijaan saadakseen edes kohtuulliset sopivuusluvut — mikä viittaa multikollineaarisuus- ja diskriminanttivaliditeettiongelmiin jotka on jo aiemmin tässä sarjassa tunnistettu.
Ja lopuksi: kirjallisuuden sisällä ei edes olla yhtä mieltä siitä toistuuko rakenne ollenkaan. Frenzel Baudisch (2018) löysi rakenteellisia epäjohdonmukaisuuksia jotka suoraan ovat ristiriidassa Gollan ja Witten (2014) sekä Bilsky kollegoineen (2015) löydösten kanssa — käyttäen samaa mallia. Kun kaksi tutkimusryhmää saa vastakkaisia tuloksia samasta väitetystä rakenteesta, on vaikea väittää että rakenne olisi vankasti "löydetty" missään objektiivisessa mielessä.
Tämä on se kohta johon koko dikotomia lopulta romahtaa: jos ei ole vakuuttavasti osoitettu että Achievement ja Universalism pitäisi olla geometrisia vastakohtia, silloin väite "ansiota arvostavat ovat vähemmän universalistisia" ei ole löydös ihmismielestä — se on menetelmällinen artefakti mallista joka pakotti tämän vastakkainasettelun sisään ennen kuin yhtäkään dataa oli kerätty.
Schwartz (1992) ehdotti alun perin yhdennentoista arvotyypin, spiritualiteetin — spirituaalinen elämä, sisäinen harmonia, elämän tarkoitus. Se pudotettiin lopullisesta mallista, koska sille ei löytynyt riittävän johdonmukaista kulttuurienvälistä sijoittumista arvoympyrällä. Tämä on hyväksyttävä tieteellinen käytäntö sinänsä, mutta se paljastaa saman logiikan kuin edellinen luku osoitti tilastollisesti: lopullinen arvolista ei ole löydetty muuttumattomana totuutena ihmisarvoista, vaan karsittu niin, että se sopii kolmeen ennalta oletettuun funktionaaliseen kategoriaan. Arvo joka ei asetu näihin kategorioihin siististi, ei tullut hylätyksi puhtaasti datan perusteella, vaan osittain siksi, ettei se sopinut kehykseen jota vasten data tulkittiin.
Schwartzin kulttuuritason malli (Schwartz, 2006) kuvaa yhteiskuntia seitsemällä orientaatiolla kolmella akselilla: Embeddedness–Autonomy, Hierarchy–Egalitarianism, Mastery–Harmony. Julkisessa keskustelussa Egalitarianismi ja Autonomy koodataan implisiittisesti "hyveellisiksi", Hierarchy ja Mastery "ongelmallisiksi".
Lajusen (2022) kansantason analyysi löysi, että Schwartzin hierarchy, mastery ja harmony olivat positiivisesti yhteydessä korruptioon Transparency Internationalin CPI-mittarilla, kun taas individualismi ja älykkyys olivat negatiivisesti yhteydessä korruptioon. Singaporen tapaus terävöittää tätä: korkean Hierarchyn ja matalan Egalitarianismin/Autonomyn maa, jonka pitäisi mallin logiikalla olla korruptoitunut, on todellisuudessa maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukossa (CPI 83–84/100, sija 3–5), ja syyksi nimetään nimenomaan meritokraattinen, ankara mutta puolueeton täytäntöönpano — ansio- ja velvoite-etiikan yhdistelmä.
Achievement sijoittuu Schwartzin ympyrällä Self-Enhancement-lohkoon, rakenteellisesti vastakkain Self-Transcendencen kanssa. Conformity sijoittuu Conservation-lohkoon. Nämä ovat mallissa kaksi eri, osittain toisistaan riippumatonta ulottuvuutta. Empiirinen havainto on kuitenkin, että juuri ansion ja velvoitteen yhdistelmä — ei kumpikaan yksinään eikä Universalism/Egalitarianism — ennustaa parhaiten niitä institutionaalisia lopputulemia joita malli implisiittisesti pitää "hyveellisen" napansa ansiona. Malli ei tarjoa tälle toiminnalliselle yhdistelmälle omaa kategoriaa, koska sen geometria — kuten luku 2 osoitti — ei ole koskaan ollut niin vankka kuin sen esittämiseen käytetty varmuus antaa ymmärtää.
Caprara, Vecchione, Schwartz ja kollegat (2017) osoittivat perusarvojen selittävän poliittista ideologiaa kuudessatoista maassa. On syytä huomata, että vaikutus oli voimakkain "vakiintuneissa demokratioissa" — viitaten siihen, että yhteys on ainakin osin riippuvainen vakiintuneesta vasemmisto–oikeisto-puoluejärjestelmästä länsimaisessa mielessä, ei puhtaasti universaali psykologinen laki riippumatta instituutioista.
Neljä tasoa kertautuvat toisiaan vahvistaen. Geometrinen taso: kaksiulotteinen pakotettu vastakkainasettelu, jonka varaan koko dikotomia rakentuu, ei ole koskaan tullut vakuuttavasti vahvistetuksi — Schwartzin omat konfirmatoriset yritykset ovat tuottaneet epäselviä tuloksia, eri menetelmät tuottavat eri järjestyksiä, ja kirjallisuuden sisällä on suoria ristiriitoja. Sisällöllinen taso: mallin lopullinen arvolista on karsittu sopimaan ennalta oletettuun kehykseen. Ennustevaliditeetin taso: mallin oma kulttuuritason data ennustaa väärään suuntaan juuri niissä tapauksissa joissa ansioon ja velvoitteeseen perustuva järjestys tuottaa parhaan tuloksen. Ja rakenteellinen taso: ansio ja velvoite pakotetaan geometrisesti eri, osin vastakkaisille akseleille vaikka niiden yhteisvaikutus on juuri se mikä toimii.
Kun nämä neljä lasketaan yhteen, jäljelle jää kysymys joka on syytä esittää suoraan: jos "viisas/hyvä" vs. "itsekäs/syrjivä/kognitiivisesti rajoittunut" -dikotomia nojaa geometriaan jota ei ole koskaan riippumattomasti vahvistettu, mihin se oikeasti nojaa?